PM-junnuhallit 4.3.2017

Kisko loisti pm-junnuhalleissa isolla iloisella joukkueella! Mitalisaalis oli loistava!

Ysipoikia kisailemassa neljä urheilijaa!

Ysipoikien kisaurakka alkoi 40 metrin juoksulla, johon osallistuivat Ville Vuorinen ja Vertti Salminen. Ville pinkoi ajan 7,88 ollen kisan kymmenes ja vuotta nuorempi Vertti juoksi ajan 8,48.

Pituudessa 8-vuotias Joonatan Ritola hyppäsi hienon loikan aina lukemiin 2,93 ja sijoittui kuudenneksi. Upea suoritus pieneltä mieheltä! Vuorisen Villen pituuden sijoitus kymmenes tuloksella 2,76 ja Ville Mattilan sijoitus 12. tuloksella 2,74.

Kuulassa Ville Mattila ylsi kuudenteen sijaan tuloksella 4,59. Vertti Salminen ja Joonatan Ritola sijoittuivat sijoille yhdeksän ja kymmenen tuloksilla 4,24 ja 4,18.

Pm-kisoissa Kiskon suurin ikäryhmäedustus oli 9-vuotiaissa tytöissä, jossa urheilijoita oli meitä edustamassa yhdeksän. Koko kisojen nuorin edustajakin kuului tähän joukkioon. Kaikki ysitytöt tekivät maksimimäärän eli kaksi yksilölajisuoritusta. Lajeina tytöillä oli 40 m, 1 000 m, pituus tai kuula.

Eevi Aarnio voitti hopeaa tyttöjen 40 metrillä ajalla 7,08 (oma ennätys). Hopeaa voitti myös Laura Mantila 1000 m juoksussa. Oma ennätys syntyi Laurallakin (4.06,15). Laura  oli myös pituuden pronssimitalisti tuloksella 3,21 (oma ennätys). Samassa lajissa Ellen Laukkanen sijoittui hienosti neljänneksi tuloksella 3,14, joka oli niin ikään oma ennätys. Neljäs sija oli tuloksena myös hienosti 1000 m juosseella Kaisa Alastalolla (4.16,66 oma ennätys). Loput  ysitytöt Vera, Veera, Regina, Isabella ja Jenni tekivät kaikki ehjät kilpailusuoritukset saavuttaen jokainen omat ennätyksensä. Kasaan saatiin myös paljon kivoja kisamuistoja kaverien kesken ja jatkossa tarvittavaa arvokasta kilpailukokemusta.

11-pojat napsivat mitaleja lähes joka lajissa ja 11-tytöt tehtailivat ennätyksiä!

Pojista kisaamaan olivat lähteneet Aleksi Jäske, Aleksi Salminen, Christian Lindberg, Joonas Laine, Emil Ylipekka, Ville Mustonen ja Elias Hietanen. Kisat aloitettiin 8x200 m viesteillä, joka toimi hyvänä ”alkuverkkana” poikien omiin lajeihin. 

Emil juoksi 60 m voittoon ja siitä aukesi mitaliputki. Seuraavaksi Elias työnsi kuulassa itsensä pronssille ja Ville oli neljäs uudella ennätyksellään. Aleksi S. ja Joonas työnsivät ensimmäistä kertaa painavampaa kuulaa ollen sijoilla 7 ja 8.  Hieno kuulakilpailu kaikilla.

Tasaisen korkeuskilpailun voittoon ponnisti Elias. Aleksi S. oli jaetulla viidennellä sijalla ja Joonas sijalla 7.

Pituushypyssä Kiskoa edustivat Christian ja Emil. Christian hyppäsi oman ennätyksensä jokaisella kolmella hypyllään. Kolmas hyppy oli pituudeltaan 3,63 ja tällä hypyllä kilpailussa sijalle 7. Emilin pisin hyppy oli 3,72 ja tällä sija 6.

1000 m lähtöviivalla pojista olivat Aleksi J., Christian ja Ville. Christian ja Aleksi kiilasivat heti juoksun kärkeen ja vetivät juoksua aina 800 m asti. Kaksoisvoittoa jo odoteltiin poikien hienosta juoksusta, mutta sitten Mäntsälän Urheilijoiden poika laittoi kirivaihteen päälle ja pinkaisi sellaiseen juoksuun, että poikien oli annettava periksi. Aivan mahtava juoksu pojilta ja palkintojenjaossa kaksi kiskolaista, Christian hopeaa ja Aleksi pronssia. Ville juoksi oman ennätyksensä ollen kisan seitsemäs. Hyvä 11-poikien joukkue!

11-vuotiaita tyttöjä kisoissa oli mukana  seitsemän. Sonja Koskela, Emmi Ruusunen, Tähkä-Alina Koskela, Sanni-Veera Viertola, Ida Aarnio, Milja Ahonen ja Nea Hyvärinen. Oli hienoa että tytöt osallistuivat monipuolisesti niin, että saatiin edustaja joka lajiin, jotka olivat tällä kertaa pituus, 60 m, korkeus, 1000 m ja kuula.

Kisaurakka alkoi pituushypyllä, johon osallistuivat Sonja, Tähkä ja Emmi. Jokainen tytöistä hyppäsi hienon uuden ennätyksen Juoksussa 60 metrille osallistuivat Tähkä ja Sanni-Veera. Taas paukkui kummallakin tytöllä ennätykset ja Sanni-Veera voitti kilpailun upealla ajalla 8,99.

Korkeushypyssä Sonja oli ainoana kiskolaisena ja hyppäsi ennätyksensä uusiin lukemiin 1,06. Tuhannen metrin kisaan starttasivat Ida, Nea ja Milja. Tässäkin lajissa jokainen tyttö juoksi ennätyksensä ja sijoittuivat sijoille 7, 8 ja 10.

Kuulassa ennätystehtailu jatkui. Milja työnsi kauden parhaansa ja muilta työntäjiltä nähtiin uusi ennätys. Kilpailun kruunasi Sanni-Veera, joka työnsi viimeisellä suorituksellaan mielettömän kaaren 9,72 ja näin voitti myös tämän lajin.

13-vuotiaiden joukkueesta lähes kaikki "kisakoneessa" ja mitaleja tälle joukkueelle hurjat seitsemän kappaletta!

13-vuotiaiden joukkue muodostuu tällä hetkellä kahdeksasta tytöstä ja viidestä pojasta. Näistä 13 urheilijasta 11 osallistui pm-junnuhalleihin 4.3.2017, joten kisaviettiä tällä porukalla kyllä riittää. Urheilijat ovat monipuolisia ja edustajia saatiin niin heitto-, hyppy- kuin juoksulajeihinkin.

Mitalisaldo saatiin heti käyntiin poikien ja tyttöjen ensimmäisessä lajissa, korkeushypyssä. Pojat yllättivät uusilla ennätyksillään, kun Juuso Tuominen sijoittui erinomaisella tuloksella 1,36 jaetulle hopeasijalle. Pronssia ei näin ollen jaettu, mutta Joonatan Lindberg upealla uudella ennätyksellään 1,31 neljänneksi. Samaan aikaan tyttöjen puolella Vilja-Matilda Koskela sivusi omaa ennätystään 1,26 ja Vanessa Lindberg hyppäsi 1,36 sijoittuen toiseksi.

Päivän toisessa hyppylajissa mitaliputki jatkui, kun Elisa Alastalo hyppäsi pituuden kolmanneksi tuloksella 4,19. Vilja-Matilda hyppäsi 3,50, Sofia Ritola 3,19 ja Sanni Ahonen 2,91. Poikien puolella Juho Mantila hyppäsi uudet ennätyslukemat 3,70 sijoittuen kuudenneksi ja Anselmi Koskelan hyppy kantoi 3,64 ja sijoitus kahdeksas.

Pikajuoksupuolella Helmi Lievonen piti huolta siitä, että mitalitili kasvoi laji lajilta. Helmi sijoittui 60 m juoksussa kolmanneksi uusilla ennätyslukemillaan 8,78. Poikien puolella Joonatan paransi hurjasti ennätystään aikaan 9,34 ja sijoittui juoksun viidenneksi. Juuso Tuominen juoksi ajan 9,79 sijoittuen kymmenenneksi.

Heittolajeista hallikisoissa oli lajina kuula. Kiskolaiset 13-vuotiaat menestyjät mitalien muodossa olivat Anselmi Koskela ja Emmi Hietanen. Anselmin tulos 10,55 oikeutti hopeasijaan samoin kuin Emmin tulos 9,71. Kuulassa myös Helmi Lievonen ja Sofia Ritola yllättivät vahvoilla otteellaan. Helmi sijoittui tuloksella 8,08 neljänneksi  ja Sofian tulos 7,59 riitti upeasti kahdeksanteen tilaan. Sanni Ahonen oli myös kisassa mukana ja Sannin tulos oli 6,65.

Pitkän matkan juoksut kruunaavat yleensä kisat upeudellaan, eikä nytkään tarvinnut pettyä 13-vuotiaiden tyttöjen panokseen 1 000 metrin juoksussa. Emmi Hietanen kamppaili 600 metriä kärkikahinoissa, mutta joutui sitten taipumaan Porvoon tytöille. Juoksu kuitenkin melko lähelle ennätyksen tuntumaan 3.24,02 ja Emmi juoksun kolmanneksi. Elisa Alastalo jatkoi Kiskon vahvaa panosta sijoittumalla heti Emmin perään neljänneksi ajalla 3.31,43. Kiskon kolmantena juoksijana tonnilla oli Vanessa Lindberg. Vanessan sijoitus seitsemäs ja Vanessankin aika ennätyksen tuntumaan 3.40,87.

15-vuotiaiden poikien sarjaan saatiin kaksi osallistujaa, kun Jussit Mäenpää ja Alastalo osallistuivat kisoihin. Jussi Mäenpää kisasi kuulassa ja sijoittuikin ensimmäisissä kisoissaan hienosti neljänneksi tuloksella 8,78. Loistavaa! Jussi Alastalo lähti parantelemaan 800 metrin ennätystään kisajuoksussa. Sijoituksena toinen ja aika 2.17,07. Aika jäi uupumaan kolmisen sekuntia ennätyksestä, mutta hieno juoksu tähän kohtaan hallikautta!