Pm-junnuottelut 24.5.2014

PM-junnuottelut kisailtiin lauantaina 24.5.2014 Vihdissä Nummelan yleisurheilukentällä klo 10.00 alkaen. Riihimäen Kiskon pieni joukkue matkasi kahdeksan urheilijan voimin kohti Vihtiä.

Riihimäen Kiskon urheilijoista aamuhelteellä ensimmäisenä välipalaa syömässä Emmi Malo, Emmi Hietanen, Vanessa Lindberg, Joonatan Lindberg ja Elias Hietanen.

Aamun kisailut alkoivat 10-vuotiaiden tyttöjen osalta kolmiottelun ensimmäisellä lajilla eli pituushypyllä. Askelmerkit olivat alusta lähtien kunnossa ja Kiskon urheilijat hyppäsivät toinen toisensa perään uudet ennätyslukemat kauden alkuun. Emmi Malo oli tuloksella 3,69 koko tyttöjoukon toiseksi paras hyppääjä Emmi Hietasen ollessa kahdeksanneksi pisimmälle (3,51) hypännyt tyttö ja Vanessa Lindbergin ollessa yhdeksänneksi pisimmälle (3,50) hypännyt tyttö.

Samaan aikaan 9-vuotiaiden poikien Kiskon edustus harjoitteli teräviä lähtöjä kolmiottelun ensimmäistä lajia eli 40 m juoksua varten. Kuvassa lähtöjä harjoittelemassa Juho Mantila, Elias Hietanen, Joonatan Lindberg ja Konsta Alanko.

Samainen poikajoukkio istui todella helteisellä pituushyppypaikalla hetken aikaa paikallaan. Edellä jo mainittujen poikien lisäksi 9-vuotiaiden Kiskon poikien edustusjoukkioon littyi myös Onni Kohvakka.

Poikien tulokset kolmiottelusta:

8. Juho Mantila 501 pistettä

9. Joonatan Lindberg 490 pistettä

13. Elias Hietanen 428 pistettä

16. Konsta Alanko 251 pistettä

17. Onni Kohvakka 208 pistettä

Poikien ottelussa parhaimmillaan Juho Mantila oli pituuden neljäs tuloksella 3,23. Joonatan Lindberg oli puolestaan parhaimmillaan viides 40 metrin juoksussa ajalla 7,34. 8-vuotias Elias Hietanen taas teki huipputuloksensa kuulassa uudella ennätyksellään 5,28 ja antoi näin mallia kuulantyönnöstä vuotta vanhemmille joukkuetovereilleen!

Ensikertalaiset 8-vuotias Konsta Alanko ja 7-vuotias Onni Kohvakka olivat opettelemassa yleisurheilun kisatunnelmia. Pojat suorituivat lajeista mainiosti ja paljon opittiin uutta lajien hienouksista.

10-vuotiaiden tyttöjen suoritukset 60 metrillä olivat myös mainioita. Kiskon tytöistä nopeimmin matkan juoksi Emmi Malo aikaan 9,88. Emmi Hietasen aika oli 10,13 ja Vanessa Lindbergin 10,32.

Kolmiottelun viimeiseen lajiin valmistauduttiin takaa-ajoasemista. Emmi Malo kolkutteli lähellä kärkisijaa, kun taas Emmi Hietanen aloitti takaa-ajon kahden lajin jälkeen sijalta seitsemän ja Vanessa Lindberg sijalta yksitoista.

Kuulantyöntäjätriomme yllätti niin omat vanhempansakin kuin muutkin katsojat. Vahvaksi tiedetty työntäjätrio vei kuulassa kolme ensimmäistä sijaa oikeastaan lähes ylivoimaiseen tyyliin. Emmit työnsivät varmoin ottein yli seitsemänmetriset kaaret ja Vanessakin ylsi lähes kuuteen ja puoleen metriin.

Lopputuloksissa tytöt olivat komeasti sijoilla kaksi, kolme ja neljä. Takaa-ajo kuulantyönnössä onnistui siis loistavasti! Näin ollen 10-vuotiaiden tyttöjen palkintopallilla oli upeasti kaksi Riihimäen Kiskon tyttöä Vanessan säestäessä menestystä neljännellä sijallaan.

Emmi Hietanen
Emmi Malo
Vanessa Lindberg

Tässä vielä urheilullinen Kiskon 10-vuotiaiden tyttöjen edustus - Vanessa Lindberg, Emmi Malo ja Emmi Hietanen.

Ja Emmi Malo ja Emmi Hietanen upeasti palkintopallilla!