Pm-junnumaastot 3.5.2014

PM-junnumaastot juostiin Espoon Leppävaaran urheilukeskuksessa lauantaina 3.5.2014. Riihimäen Kiskon kisajoukkue oli melko pieni, vain viisi osanottajaa... 9-vuotiaissa pojissa kisailivat tänä vuonna 9 vuotta täyttävät Juho Mantila ja Joonatan Lindberg sekä 8-vuotias Elias Hietanen. 10-vuotiaista tytöistä Riihimäen Kiskoa edustivat Emmi Hietanen ja Vanessa Lindberg. Kisajoukkue oli pieni, mutta sitäkin pippurisempi.

Ennakkoon oli tietoa, että Juho, Emmi ja Vanessa ovat Uudyn piirin ikäluokkansa kärkikaartia pitkän matkan juoksussa. Juholla oli maaliskuulta plakkarissaan pm-junnuhalleista kolmas sija 1000 m juoksussa. Vanessa ja Emmi olivat taas kisanneet tasaisesti kevään aikana 1000 m juoksuissa. Kummatkin tytöt sijoittuivat maaliskuussa Tampere Junior Indoor Gamesin kovatasoisessa 1000 m juoksussa 12 parhaan joukkoon 40 juoksijan joukossa. Ja vielä huhtikuussa Pajulahden Flying Finns -tonneilla tytöt ylsivät toiseen ja kolmanteen sijaan.

PM-junnumaastoissa riitti väkeä. Kolme piiriä (Uudy, Helsy, Nåid) kisailivat samaan aikaan, joten lähtöviivalla saattoi olla yli neljäkymmentä juoksijaa yhtä aikaa.

9-vuotiaiden poikien maastojuoksumatkana oli 1 km. Juho varmisteli hyvää sijoitusta itselleen alkukahinoista lähtien. Matkan puolen välin jälkeen Juho kiri 15 nopeimman juoksijan joukkiossa ja loppukirissä Juho varmisteli itselleen kokonaisjoukkiossa 12. sijan. Uudyn piirissä tämä tarkoitti kolmatta sijaa ja mitalia pojalle! Joonatan Lindberg sijoittui koko joukkiossa sijalle 35 ja Elias Hietanen sijalle 36 (Uudyn juoksijoista sijoitukset olivat 6. ja 7.). Uudyn piirissä olimme ainoa 3-henkinen joukkue, joten pojat pääsivät pokkaamaan piirinmestaruusmitalit itselleen.

10-vuotiaiden tyttöjen 1,5 km maastojuoksulenkille lähti yhteensä 28 juoksijaa. Emmiä ja Vanessaa muistuteltiin lähdön tärkeydestä ja tytöt suoriutuivat lähdöstä hienosti ollen kumpikin kärkijoukossa. Tasaisen osuuden jälkeen seurasi ylämäkiosuus, minkä aikana Vanessa joutui antamaan joitakin metrejä periksi kärkijoukolle. Emmi taas jaksoi hienosti sinnitellä kärkijoukon takana. Loiva ja pitkä alamäki antoivat vauhdin loppumatkaan. Maalisuoralla Kiskon tytöt nähtiin samaan aikaan. Emmi juoksi maaliin kärjen perässä 19 sekuntia ollen koko joukkion viidenneksi nopein ja Vanessa juoksi Emmin perässä maaliin 12 sekuntia Emmiä hitaampana ollen kuitenkin koko joukkion seitsemäs. Uudyn piirissä nämä sijoitukset tiesivät loistavia kolmatta ja neljättä sijaa.