Pm-maantiejuoksu 7.4.2015

PM-maantiejuoksut juostiin Siuntiossa ja Kisko lähti matkaan pienen pienellä porukalla. Matkassa oli mukana vain neljä urheilijaa. Koko neljän urheilijan porukka Nea Hyvärinen sekä sisarukset Vanessa, Joonatan ja Christian Lindberg juoksivat jo maanantaina Pajulahden Flying Finns -tonneilla uudet upeat ennätykset, joten arvailujen varaan jäisi, kuinka jalka kulkee maantiellä heti seuraavana päivänä.

Ensimmäisenä matkaan lähti Nea Hyvärinen tytöt 9 -sarjassa. Nea sijoittui 12 juoksijan joukossa sijalle 11 ajalla 4.48. Voittajan aika oli 4.02 ja voittaja tulikin maaliin ylivoimaisena ykkösenä.

Seuraavana matkaan lähti 28 juoksijaa tytöt 11 -sarjassa. Edelleen juostava matka oli 1 km. Kiskolaisista matkaan lähti Vanessa. Noin 700 metriä Vanessa jaksoi kamppailla sijoituksesta viiden parhaan joukkoon, mutta 300 metrin loppurutistus loivaan ylämäkeen vei hieman puhtia ja Vanessa sijoittui lopulta seitsemänneksi ajalla 4.01.

9- ja 11-vuotiaat pojat juoksivat kaikki yhtä aikaa ja matkalle siis sekä Joonatan että Christian. Joonatan kamppaili itsensä sijalle 12, kun juoksijoita oli 14. Joonatanin aika oli 4.26. Samaan aikaan juoksi myös pikkuveli Christian ja sijoittui 9-vuotiaiden poikien joukossa seitsemänneksi ajalla 4.38.

Juoksujen jälkeen kaikki kisailijat totesivat, että jalat ovat ihan muusia... Hienoja taisteluja kahtena peräkkäisenä päivänä - kyllä saakin jaloissa tuntua!